Oikeuskansleri oli perjantaihin mennessä saanut ainakin neljä kantelua liittyen Pekka Himasen johtaman tutkimushankkeen rahoitusjärjestelyihin. Helsingin Sanomien (22.2.2013) mukaan joko oikeuskansleri tai oikeusasiamies tutkii, oliko laitonta jättää hanke kilpailuttamatta.
On hyvä, että selvitetään. Mutta on surullista, jos keskustelu moraalista kutistuu Suomessa jälleen kerran keskusteluksi pykälistä. Jos valtioneuvoston kanslia on löytänyt hankintalaista porsaanreiän, tekeekö se valinnasta yhtään reilumpaa?
Jos pitäisi lyödä vetoa, veikkaisimme, että lakia ei rikottu. Jo ennen rahoituspäätöstä joukko juristeja selvitti, sallivatko pykälät hankkeen rahoittamisen ehdotetulla tavalla. Epäilemättä myös valtioneuvoston kanslia on ollut asiasta tarkkana.
Pääministeri Jyrki Katainen kommentoi asiaa eduskunnalle 16. marraskuuta 2012 näillä sanoin: ”Julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007), jäljempänä hankintalaki, 8 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan hankintalakia ei sovelleta palveluhankintoihin, jotka koskevat tutkimus- ja kehittämispalveluja, paitsi jos niistä saatava hyöty koituu yksinomaan hankintayksikölle sen toiminnassa käytettäväksi ja hankintayksikkö korvaa suoritetun palvelun kokonaan.”
Katainen siis kertoi eduskunnalle, miksi päätös on laillinen. Hän ei kertonut, miksi se on hyvä tai oikeudenmukainen.
Helsingin Sanomien haastattelussa tulevaisuusselonteon pääsihteeri Pekka Lindroos kommentoi: ”Huvittavaa, että asia on jälleen nostettu esille. Haaveeni olisi, että puhuttaisiin mieluummin Suomen tulevaisuudesta, jossa on vielä paljon tekemistä.”
Asiassa ei kuitenkaan ole mitään huvittavaa, ja Suomen tulevaisuus tulee, halusimme tai emme. Avoimet kysymykset sen sijaan eivät unohdu vain osoittamalla tulevaisuuteen.
Valtioneuvoston kanslia julkaisi perjantaina tiedotteen, joka ei vastannut hankkeeseen liittyviin avoimiin kysymyksiin lainkaan. Tiedotteessa puhutaan muun muassa tutkimushankkeen ”tuotoksista”. Tässä osiossa sanotaan, että hankkeen tilaisuuksien tavoite on ”luoda ja kehittää yhteistyötä suomalaisen yliopistomaailman kanssa sekä vahvistaa suomalaisten tutkijoiden tärkeitä yhteyksiä ulkomaisiin johtaviin yliopistoihin”.
Tämä on suorastaan loukkaavaa suomalaisia tieteentekijöitä kohtaan. Hankkeessa on yksi suomalainen jäsen, Pekka Himanen. Viimeisimmässä, Säätytalolla järjestetyssä tilaisuudessa ei nähty mitään sellaista, mikä edistäisi suomalaisten tutkijoiden suhteita ulkomaisiin yliopistoihin tai edes noteeraisi suomalaista tutkimusta.
Himasen etiikka -jutun jäljiltä avoimia kysymyksiä jäi rutkasti. Ne ovat paljon kiinnostavampia kuin se, salliiko jokin pykälä suomalaisten tutkijoiden ohittamisen hankkeessa.
Miksi tutkimushanke haluttiin antaa juuri Pekka Himaselle ryhmineen?
Kenen aloitteesta kaikki lähti?
Miten hanke tukee suomalaistutkijoiden kansainvälistymistä, kun mukana ei ole suomalaisia tutkijoita?
Miksi suomalaisille tieteentekijöille ei annettu edes mahdollisuutta hakea tehtävään?
Tekevätkö kansainvälisen ryhmän jäsenet myös jotakin uutta työtä Suomen tulevaisuuteen liittyen?
Miksi ryhmän jäsenille on rahahakemuksessa merkitty yli 30 työkuukautta ilmaista työtä?
Miksi ryhmä ei osallistu julkiseen keskusteluun julkisin varoin rahoitetusta tutkimuksestaan?
Miksi hankkeen rahoituksesta ja toteutuksesta puuttuu kaikki läpinäkyvyys ja avoimuus?
Tuleeko loppuraportista akateeminen julkaisu ja sisältääkö se uutta, tätä hanketta varten tehtyä tutkimusta?
Entä mitä Himasen professuurin junailut Aalto-yliopistossa kertovat suomalaisen yliopistomaailman rahoituksesta?
Miksi Teknologiateollisuus halusi osoittaa rahansa juuri Himaselle, ja miksi kukaan yliopistossa ei ole tietoinen, mitä rahalla on tehty? Mitä Aalto-yliopistossa oikein tapahtuu?
Kysymykset ovat yksinkertaisia.
25.2.2013 Helsingissä
Anu Silfverberg ja Johanna Vehkoo
Himasen etiikka -juttumme täällä: longplay.fi/himasen_etiikka/