Poikamiesilta Sir Vilin seurassa sai ensimmäisen Pienen journalistipalkinnon

Jouni Kemppaisen ja Teppo Sillantauksen juttu Poikamiesilta Sir Vilin seurassa (Nyt-liite 8/1996) on Pieni journalistipalkinto -voittaja 2013. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran. Kirjoittajat saivat palkinnoksi lp-levyn, jolle heidän juttunsa on kaiverrettu näyttelijä Ville Tiihosen lausumana. Jutun voi nyt kuunnella myös SoundCloudissa tai LP:n sivuilla (kts. alla).

Tuomariston vakuuttivat Kemppaisen ja Sillantauksen sujuva kerronta sekä rohkeus valita tavallisesta poikkeava näkökulma ja tyylilaji. Poikamiesilta on esimerkki viihdyttävästä ja samalla yhteiskunnallisesta henkilöjutusta, jota ei ole tehty helpoimman kaavan kautta.

Juttu todistaa, että hyvä journalismi ei vanhene. Teksti on ajalta, jolloin nuori lehti kokeili rohkeasti erilaisia kerronnan tapoja. Ironia on vaikea laji, ja siksi sitä lehdissä usein pelätään. Reportaasissa ironiaa ei käytetä juuri koskaan, vaikka Kemppaisen ja Sillantauksen juttu osoittaa, että kyllä kannattaisi.

Kun juttua lukee uudestaan yli 15 vuotta myöhemmin, olo on haikea: tällaista ei ehkä julkaistaisi enää. Mutta jos kirjoittaa kaikille, on vaarana, ettei tavoita lopulta ketään. Kannustamme kokeiluihin!

Kuten eräs lukija kommentoi LP:n Facebook-sivuilla: ”Nytin juttu räjäytti tajunnan ja vei lopunkin viattomuuden heti ilmestyessään. Ja tuoreena on näköjään pysynyt.”

 

Kuuntele voittajajuttu tästä:

Lukija: Ville Tiihonen

Äänitys: Hans Wessels

 

Lue juttu: http://nyt.fi/20130115-poikamiesilta-sir-vilin-seurassa/