Kutkuttava esileikki

Ajatus lähti vapaamuotoisesta illanvietosta – niin kuin suurilla ideoilla on tapana.

Runsas vuosi sitten joukko 11-kollektiivin valokuvaajia ja Long Playn toimittajia istui valokuvaaja Maija Tammen kotona, joi viiniä ja mietti, mitä kaksi ryhmää voisivat tehdä yhdessä.

Ajatukset harhautuivat asioihin, jotka ovat kutkuttaneet ihmismieltä kauan. Joukko humanisteja alkoi puhua avaruudesta ja seksistä: halun syntymisestä, eläinten seksielämästä ja Marsin asuttamisesta.

Vielä saman illan aikana päätimme järjestää matkan, jossa yleisö kutsutaan tutustumaan näihin kahteen suureen mysteeriin. Halusimme toimittaa aikuisten tapahtumien sarjan, joka yhdistäisi tiedettä, taidetta ja journalismia.

Tuo jännittävä matka on juuri alkamassa. Avaruus- ja seksimatka 2015 -tapahtumasarjaa ovat olleet mukana tekemässä 11-kollektiivi, Long Play, tiedekeskus Heureka ja Long Playn taustayhdistyksenä aloittanut Hitaan journalismin yhdistys. Yhdistyksemme aikoo jatkossakin olla mukana järjestämässä journalismiin liittyviä tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia.

Ja kun avaruus- ja seksimatka alkaa Heurekassa 7. maaliskuuta, kokeilemme tiedekeskuksen auditoriossa myös Suomessa toistaiseksi harvinaista journalismin muotoa, livelehteä. Elävä tiedelehti liikkuu talk show’n, esittävien taiteiden ja interaktiivisen powerpoint -esityksen välimaastossa.

Tervetuloa mukaan matkalle!